Miksi kasvit tarvitsevat valoa?

Miksi kasvit tarvitsevat valoa?

 

Kasvit tarvitsevat valoa. Veden rinnalla valo on kasvien kasvun edellytys, ja ilman valoa kasvit kuolevat. Lue miksi kasvit tarvitsevat valoa ja opi kuinka paljon ja minkälaista valoa kasvisi kaipaavat kukoistaakseen.

 

Miksi kasvit tarvitsevat valoa?

Valo on kasvien ruokaa, jota kasvit käyttävät fotosynteesiin, eli yhteyttämiseen. Fotosynteesi on prosessi, jossa kasvit sitovat itseensä hiilidioksidia ja vettä ja muodostavat siitä glukoosia eli sokeria. Sokeri on kasvien energianlähde, joten mitä enemmän valoa on tarjolla, sitä vauhdikkaammin kasvit kasvavat.

Valo on energiaa, jota on vaihtelevissa aaltopituuksissa ja väreissä. Kasvit tarvitsevat esimerkiksi sinistä, oranssia, keltaista, punaista, violettia sekä näkymätöntä UV- ja infrapunavaloa, jonka ne voivat helposti imeä ja käyttää hyväkseen. Myös valon voimakkuudella on merkitystä. Voimakkaampi valonlähde tarjoaa kasville enemmän energiaa, jonka tuloksena kasvi kasvaa nopeammin.

 

Ulkona vai sisällä

Luonnossa valo kimpoaa kaikista kulmista ja asteista, antaen kasveille parhaan madollisin määrän valoa. Sisätiloissa valoa tulee usein vain yhdestä ainoasta lähteestä, kuten ikkunasta, vähentäen huomattavasti valon määrää, jonka kasvi voi käyttää hyväkseen. On hyvä muistaa, että varjoisin kohta ulkona, on aina valoisampi kuin aurinkoisin kohta sisällä.

 

Valon määrä

Olet varmasti kuullut termit ”kirkas valo”, ”hajavalo” ja ”vähäinen valo”, mutta mitä nämä oikeastaan tarkoittavat?

Kirkas valo  on nimensä mukaan kirkas ja voimakas, eikä valolähteen ja kasvin välillä ole estettä (esimerkiksi verhoa, sälekaihtimia, puuta tai rakennusta), joka loisi varjoa. Eteläinen ikkuna onkin usein kirkkain kohta kasvillesi ja etenkin mehikasvit, tyräkit ja aloe verat pitävät tällaisesta valosta.

Hajavalolla tai puolivarjolla tarkoitetaan valoa, jota on paljon mutta ei ole suoraa auringonpaistetta. Esimerkiksi puu, verho, tai sälekaihdin valon ja kasvin välissä, siivilöi valon määrän ja luo pirstaleisen varjon kasvin ylle. Peikonlehdet, saniaiset, laikkuvehkat ja monet muut tropiikin kasvit pitävät hajavalosta, joka muistuttaa niiden alkuperäistä kasvuympäristöä viidakon tiheydessä.

Huoneen perällä, jossa valo ei lainkaan osu kasviisi, valon määrä on vähäinen. Tällaista valoa kutsutaan vähäiseksi valoksi. On hyvä pitää mielessä, että jo muutaman metrin päässä ikkunasta, valon määrä vähenee rajusti, eikä tällaiseen kohtaan kannata asettaa kuin kasveja, jotka pärjäävät vähemmällä valolla. Anopinkieli ja palmuvehka ovat esimerkkejä kasveista, jotka pärjäävät tällaisessa valossa.

 

Etsi verkkokaupastamme